Kuka tekee, mitä ja milloin:
Kaikki työ aloitettiin tekemään hyvin tiheään tahtiin, sillä olin suunnitellut kyseistä sisustusta jo viime vuoden puolella mm. piirtämällä paperille vanhan ja uuden sisustuksen. Kiertelimme jo viime vuonna katselemassa uusia huonekaluja eri huonekaluliikkeissä. Emme siis ostaneet silloin vielä mitään vaan säästimme ne tälle tulevalle projektille täksi vuodeksi, joten tämä asiakastyö oli helppo aloittaa. Aluksi minun piti olla mukana toisessa, hyvin isossa projektissa (Kartanon remontoinnissa & sisustamisessa), mutta se olisi mennyt vasta ensi vuoden alkuun, (sillä ensiksi työmiesten piti laittaa karhuvillat yms. paikoilleen ennen talvea rakenteisiin), joten vaihdoin tähän alkuperäiseen asiakasprojektiin.
Kuka tekee? - Työ painottuu pääasiassa minulle ja asiakkaalle
1. Viikko
Maanantai:
Tiistai: Katselimme vanhaa järjestystä ja mietimme uutta yhdessä asiakkaan kanssa.
Keskiviikko: Kävimme ostamassa huonekalut yhdessä asiakkaan kanssa Jakkikalusteesta. Kotiinkuljetuksen saimme vasta n. viikon päähän, eli odottelimme siihen asti uusia huonekaluja.
2. Viikko Pvm: 23 - 29.10.-17
Maanantai: Kävin asiakkaan luona valokuvaamassa ennen sisustuksen ja mittasin seinät/lattian (huoneen) pituuden.
Tiistai: Kävin asiakkaan luona roudaamassa yhdessä hänen kanssaan pois vanhat sohvat ja ruokapöydän + tuolit ja vanhat matot yms.
Keskiviikko: Huonekalut tuotiin pihaan kotiinkuljetuksella, jee! Järjestelimme ne paikoilleen yhdessä asiakkaan kanssa illalla.
Torstai: Minä suunnittelin sohvapöydän (piirsin paperille 3 erilaista vaihtoehtoa),
iltapäivällä koulun jälkeen. Haimme Bauhausista yhdessä yhdessä asiakkaan kanssa liimapuulevyt, sudit ja pensselit. Asiakas oli hakenut itse Rautaotrasta ruskean petsin. Aloitimme asiakkaan kanssa illalla tekemään sohvapöytää. Käytin vannesahaa laudan pyöreään muotoon. Ruuvasimme pöytään jalat (liimapuulevyt).
Perjantai: Minä hioin ja petsasin pöydän ensimmäisen kerran perjantai-iltana.
Lauantai: Minä petsasin vielä lauantai-iltana pöydän toisen kerran.
(Annettiin kuivua vuorokausi.)
Sunnuntai: Valokuvasin sohvapöydän ja sisustusta illalla.
Kaikki työ sijoittui iltapäivälle ja illalle kello 16-20 välille.
3. Viikko Pvm: 30.10. - 5.11.-17 Verhot & Tyynyt
Maanantai: Verhojen ja tyynyjen katselua ja etsiskelyä netistä.
Tiistai: Mietimme asiakkaan kanssa, että minä voisin tehdä itsekin verhot ja tyynyt hänelle, kun häneltä kerta uusi ompelukonekin löytyy.
Keskiviikko: Kiertelin koulun jälkeen kangaskaupoissa, mm. Ideaparkin Eurokankaassa.
Asiakas osti lopuksi punaista kangasta verhoihin ja tyynyihin, jotka hän haluaakin itse tehdä uudella ompelukoneellaan.
(Vielä punaiset verhot ja tyynyt puuttuvat kuvista)
Loppuun vielä 3 kuvaa (ennen & jälkeen + välivaihe)
| Ennen (olohuone oli todella värikäs) |
| Välivaihe |
| Jälkeen (Lopuksi siitä tuli maanläheisten sävyjen sekoitelma) Asiakas oli tyytyväinen lopputulokseen. |