Sitten kannoimme sisään uudet tummanharmaat sohvat, jotka asiakas osti Jakkikalusteesta: (Asiakas oli ensiksi hyvin varma, että ostaa huonekalut Kruunukalusteesta, mutta tyytyikin sitten Jakkikalusteeseen)
| Uudet kasvit ja kukat valitsin Bauhausista, ne maksoivat yht. 152e. |
Retro -sohvaryhmän hinta oli yhteensä 2200e.
Sohvat on tehty Ilmajoella Soft -kalusteessa, eli suomalaista on. Niiden puujalat ovat väriltään vaaleaa Wengeä.
Sohvien jälkeen laitoimme myös uudet matot paikoilleen:
| Mattojen suunnittelua paikoilleen |
Sohvapöytää emme löytäneet mistään asiakkaalle mieluista, joten päätimme tehdä sen itse. Yläasteella minulla oli puukäsitöitä viikossa 4h (valinnaisina aineina) ja puukäsityöni jäi arvosanaksi 9. Joten suunnittelin asiakkaalle kolme erilaista pöytävaihtoehtoa ja hän valitsi pyöreähkön pöydän. Petsasimme sen tumman ruskeaksi, eli sitä ei maalattu, vaan hiottiin ja petsattiin. Tein sohvapöydän asiakkaan alakerrassa "puutyöhuoneessa".
Aloitin sohvapöydän suunnittelun keskiviikkona. Pöydän teossa meni aikaa suunnilleen n. kolme päivää. Aloitimme heti torstai-illalla tekemään sitä yhdessä asiakkaan kanssa. Minä hioin ja lakkasin sen ensimmäisen kerran perjantai-iltana ja sitten vielä lauantai-iltana toisen kerran. (Annettiin kuivua vuorokausi.) Pöydän jalat, eli liimapuulevyt olivat valmiita, jotka ostimme Bauhausista, (sekä kaikki tarvittavat hiomanauhat, pensselit ja sudit myös.) Wenge -värinen petsi ostettiin Rautaotrasta. Kaikki tarvikkeet maksoivat yht. 140e. Nyt sunnuntai illalla pöytä on jo kuivunut:
Mirella -ruokapöydän asiakas osti myös Jakkikalusteesta. Se oli hinnaltaan 2000e (koko: 200x90 + 6)
Harmaat ja punaiset matot asiakas osti Hämeen mattokulmasta yht. 670e.
Katsoimme Jouluksi myös pöydän kattausta:
Käytäväänkin tuli iso punainen matto:
Lähikuvaa vielä pöydän pellavaliinoista:






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti