Vuoden 2018 teema Roots – Pintaa syvemmälle nostaa esiin ja korostaa asioiden alkuperää, aitoutta ja persoonallisuutta.
Teema näkyy mielestäni seuraavissa alueissa:
AHEAD
"Ahead-hallissa ovat Habitaren erikoisnäyttelyt ja alan nuoret tekijät, ja hallin arkkitehtuuri on merkittävä osa näyttelyn kokonaiselämystä."
Roots -teema näkyy siinä siten, että Ahead -alueella on paljon puusta tehtyjä tuotteita.
Habitare STARTUP kilpailun finalistien näyttely
Startup alue kokoaa yhteen kiehtovimmat ja uudet kasvavat muotoilualan yritykset. Alue on suunnattu ensisijaisesti alkuvaiheessa oleville, nouseville brändeille sekä alan tuoreille tekijöille tuotantonsa esittelemiseen suurelle ylöisölle. Mukana vuonna 2018:
Leino Design
Kotimainen Leino Design suunnittelee ja valmistaa laadukkaita, pitkäikäisiä teräksisiä designtuotteita, jotka kestävät käyttöä ja katsetta.
Finishfire®
Finishfire-tuotteissa yhdistyy innovatiivisuus, monikäyttöisyys ja tyylikäs muotoilu. Modernin selkeälinjaiset tuotteet toimivat paitsi alkusammutusvälineiden säilytyspaikkana, myös esimerkiksi mobiililaitteiden latauspisteenä, kuvakehyksenä tai kukkaruukkuna.
“Lähtökohtanani oli suunnitella säilytyspaikka kodin alkusammutusvälineille. Halusin, että sammutusvälineet ovat tarvittaessa nopeasti käden ulottuvilla, mutta samanaikaisesti piilossa katseilta”, toteaa yllättäen designeriksi ryhtynyt valokuvaaja Sanna Liimatainen.
addo
”Haluan työskennellä kokonaisuuksien parissa ja katsoa, mitä puuttuu ja mikä täyttää tyhjän tilan. Myös minä olen kokonaisuuden osa. Arki on tärkein inspiraation lähteeni, ja oleskeluympäristölläni on hyvin suuri merkitys. Työssäni käytän materaaleina puuta, savea ja tekstiilejä.
Muotoilijan työ ei ole minulle vain ammatti. Se on minun tapani olla olemassa. Savesta käsieni ja dreijauslevyn välissä alkoi tieni muotoilijana vuonna 1987, enkä tiennyt silloin, että se olisi juuri minun tieni”, addon Pia Öst kertoo.
3rd HandMade – Secondhand upcycled
3rd HandMade on turkulainen designstudio, joka toteuttaa monipuolisesti ja laaja-alaisesti sisustus-, puvustus- ja lavastusprojekteja sekä asuste- ja tekstiilisuunnittelua. Pyrimme käyttämään kierrätettyjä luonnonmateriaaleja kaikkien töidemme lähtökohtana, suosien erityisesti nahkaa ja villaa.
Habitaressa osastollamme japanilainen Wabi-sabi -estetiikka sulautuu osaksi suomalaista käsityöperinnettä, luoden kokonaiskuvan ajan kulumisesta ja vanhan muuntumisesta moderniin. Haluamme muotoilun avulla herättää vuoropuhelua kierrätettyjen tekstiilien hyödyntämisestä uusien tuotteiden valmistuksessa ja samalla inspiroida nykypäivän sisustajia.
KOLO – From the Home of Sauna
KOLO on suomalainen, vuonna 2016 perustettu saunatarvikkeita valmistava yritys, jolla on suuri missio: jalkauttaa suomalainen saunakulttuuri kaikkialle maailmaan, kiulu ja kauha kerrallaan. Samasta tavoitteesta kertoo brändin slogan: KOLO – From the Home of Sauna.
Papurino
Papurino on luonnollisuutta ja orgaanisuutta arvostava muotoiluyritys. Suunnittelemme ja valmistamme sisustustuotteita ja valmistamme lähes kaikki tuotteemme itse, käyttäen tuotteissamme ainoastaan valikoituja luonnonmateriaaleja kuten: kotimaista puuta, poronnahkaa ja suomenlampaanvilla. Visiomme on luoda ihmisläheisiä hyvänolon tuotteita- ja tiloja.
KARU
Tuotteemme ovat KARUn kauniita, industrial-tyylisiä huonekaluja. Koskettaessasi puun pintaa voit kuvitella puun eletyn elämän ja sen tarinan. KARU-tuote on hankinta, jonka kautta voit jatkaa puun tarinaa. Se kestää elämää sukupolvelta toiselle. Tuotteet valmistetaan Euroopassa puusepäntyönä. Olemme saaneet ideat ja inspiraation mallistoomme, tuotteiden nimiä myöten, meille rakkaista maisemista maalla ja kaupungissa.
KOLO by Karvala
Tarinamme alkaa maalta, Pohjanmaalta Karvalan kylästä, josta yrityksemme nimikin on lähtöisin: Karvala Oy. Rakastamme maaseutumme kauneutta, turvallisuutta, puhtautta ja rauhaa. Rakastamme myös suomalaisia ihania, laadukkaita, hyvin suunniteltuja tuotteita. Sekä eläimiä. Näiden yhteen saattamisesta syntyi uusi lemmikeille suunniteltu tuoteperhe Kolo by Karvala ja sen ensimmäinen tuote Kolo lemmikkipeti, joka on suunniteltu vaimentamaan ääntä ja näin rauhoittamaan lemmikin oleskelupaikkaa. Kolon hauska pyöreä muoto saa hyvälle tuulelle myös lemmikin lähipiirin.
Karvala Oy:n valikoimaan kuuluu myös muita brandejä: Forest folk, Design from Scandinavia ja Kotimatto. Habitaressa esittelyssä ovat sananmukaisesti uunituore Kolo by Karvala ja sen rinnalla mattoja Forest folk -mallistosta.
SIGNALS trendinäyttely
Signals:ssa oli tänä vuonna viherkasvi -painotteinen teema, joka siten liittyi "Roots -Juuret" -teemaan.
OMA TOP 10 -lista
- Tämän vuoden habitaressa oli kaikkea uutta ja kiinnostavaa mm. uudet puusta tehdyt huonekalut ja niiden erikoiset muotoilut sekä sisustaminen esimerkiksi suurimmaksi osaksi pelkillä viherkasveilla.
Valaisimet olivat myös kauniita.
| Kaikki söpöt lamput ja sisustusesineet myös ovat mieleeni. |
| Kaikennäköiset tekstitaulut ovat minun mieleeni. |
| Sohvat näyttävät myös todella mukavilta ja moderneilta, jotka ovat minun makuuni. |
Tämän ajan sisustustrendejä habitaressa oli tänä vuonna mm. sisustustekstitaulut, huonekalujen ja sisustusesineiden materiaaleista oli todella paljon pelkkää puuta. Huonekalut olivat myös värikkäitä suurimmaksi osaksi. Mökkitunnelmaa oli myös paljon. Muodot olivat erikoisia ainakin puuhuonekaluissa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti